Haluaisin tämän blogin pitää pieninä ajatuksina. Asioina kaikenlaisesta, eikä aina kuitenkaan yhtikäs mistään. Postailen kun huvittaa, kun on tärkeää tai ei tärkeää asiaa kirjoitettavana.
Valokuvauksesta sen verran että kuvat, joita käyn ottelemassa, ehkä kerronkin kuvausreissuista, niitä ei julkaista täällä. Tykkäilen pitää semmoiset kuvat aika yksityisinä. Riippuu tietysti tilanteesta, jos otan turhanpäiväisiä luontokuvia tai muuta, mitä tuntuu hyvältä julkaista, annan palaa. Mutta esim. autiotalokuvat jätän itselleni.
Mennäänpä itse asiaan. Minut varmasti oppii kyllä tuntemaan aikaa myötä, joten turha itseäni on esitellä.
Haluan kertoa muutaman asian, jotka nyt viimeaikoina mua on piristäneet.
Esko on sankari
Mitäpä sitä lässyttämään, Eskon trilogian ensimmäinen osa, Kotona maailmankaikkeudessa nyt vaan oli tajunnanräjäyttävä. Tähtitaivas, kaikki mitä siellä näkyy ja ei näy, fysiikka, astrobiologia, mahtavaa. Nyt muistan helpommin, että olen kamalan pieni (sinäkin olet, usko pois).
Aurinko aurinko plaa plaa plaa
On se vaan mukava. Aurinko, möllykkä, ah tuo niin kirkas ja silmiä tuhoava, lämmittävä, piristävä, kivaisa, mukaisa. Kevät ehkä sittenkin saapuu!
No se kesä
Joskus kesällä otettu hieman sumuisa kuva lempipaikastani. Se on puro. Ja oli 10 vuotta sitten paljon kauniimpi.
Hot Chip - One Life Stand
Uskomattoman hieno albumi - kerrankin. Pitkästä aikaa korvani orgasmoivat. Sanattomaksihan tuo vetää.
Ehkä lopettelen tänään tähän. Katsellaan lisää jokin toinen päivä.
Mikähän saa muut onnelliseksi?



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti